Kops

Wednesday, June 14, 2006

IHANTEELLINEN PARISUHDE

.


Katselin eilen Dr Phil Showta. Siinä puhuttiin hyvästä parisuhteesta. Merkitsen tuoreeltaan muistiin muutaman ajatuksen aiheesta. Hänen ajatuksiaan ja omiani.

Kumpikin osapuoli tuo parisuhteeseen oman itsensä ja panoksensa 100-prosenttisesti. Ajatus kahdesta toisiaan täydentävästä puolikkaasta, 50% + 50%, missä kumpikaan ei ole täydellinen ilman toista on älytön, ja huono edellytys tasapainoiselle suhteelle. Samoin lähtökohta jossa toinen kyttää toista ja kuvittelee omistavansa toisen on epäterve. Sairaalloinen takertuminen toiseen ei myöskään ole hyvästä.

Tuo 100% ei tietenkään tarkoita sitä että suhteeseen vaaditaan kaksi täydellistä ihmistä, joissa ei ole vikoja. Eihän sellaisia ihmisiä olekaan. Parisuhde on kumppanuus. Mennään yhdessä eteenpäin ja kannustetaan toista, samalla kun hoidetaan omaa henkistä kasvua ja edetään aina uusiin tavoitteisiin.

Yhteistä elämää käyttää yhteistyö, työnjako, neuvotteleminen.

Paras pohja hyvälle liitolle on ystävyys. Ystävät kunnioittavat toisiaan ja luottavat toisiinsa. Heillä on hauskaa yhdessä. He viihtyvät toistensa seurassa. He kysyvät toistensa mielipidettä asioista ja vaihtavat ajatuksia. He eivät vähättele toisiaan eivätkä esitä epäluottamuslauseita tai kommunikoi syyttelemällä.

Kumpikin haluaa ottaa selville mikä tekee toisen onnelliseksi, ja yrittää sitten antaa toiselle sitä. Jos tuntee kaipaavansa jotain mitä ei saa, se pitää sanoa. Kommunikointi on taitolaji jota kannattaa harjoitella. Jos on tottunut puhumaan tavallisista arjen asioista oppii puhumaan isommistakin asioista.

Rakkaus kukoistaa alustalla jossa vallitsee ystävyys, kunnioitus ja luottamus. Sen pitäisi olla iloinen asia eikä mitään ryppyotsaista vääntämistä.

Hengailen tuossa riippumatossani arkiterapeutti Kopsina, mutta enimmäkseen hengailen toisessa blogissani Rita Mentor, joskus myös kieltenopen blogissani RitaMaestra.
.

13 Comments:

  • Miten hyvässä liitossa näkyy sitten kiihko, suuret tunteet, kemia ja ikuinen ihastuminen? ;)

    Sitähän lehdet ovat nykyään täynnä? Kaiken pitää olla maksimaalista (meinasin kirjoittaa maksi_maallista... mutta sekin kai olisi ollut oikein)

    By Blogger Hahmo, at 12:51 PM  

  • Dr.Phil ja vaimonsa Robin ärsyttävät minua nykyään pahasti, koska pitävät itseään ja perhettään täydellisenä esimerkkinä kaikessa onnistumisesta.Toki Dr.Phil muistuttaa usein, että hänellä oli vaikea lapsuus jne, mutta kaikesta he ovat selvinneet koska tekevät kaiken aina oikein.

    Minusta tuntuu epäilyttävältä pitää heitä koko maailman esimerkkiperheenä, parisuhteessa, vanhemmuudessa, rahankäytössä, laihdutuksessa ja terveessä elämässä ja kaikessa muussakin.

    Toki kirjoittamasi ajatus on hyvä ja toimiva, parisuhdetta voi hoitaa vain yhdessä, kaksi ihmistä jotka panostavat yhtä paljon ja tiedostamalla tietyt asiat jotka ovat uhkia suhteelle tai epäterveitä käyttäytymismalleja.

    Silti minusta Dr.Phil tuputtaa ihmisille liikaa omaa malliaan ja hehkuttaa vaimonsa kanssa onnistumisellaan. Luulisi siitäkin perheestä muutaman luurangon löytyvän, ei täydellistä perhettä ja suhjetta olekaan.
    -minh-

    By Anonymous minh, at 1:14 PM  

  • Hahmo,

    Ei kai kiihkon ja hurman ole tarkoitus jatkua läpi elämän? Sehän olisi hirveän kuluttavaa. Jos alun ihastus, kiihko ja huuma muuttuvat syväksi rakkaudeksi, kumppanuus kehittyy takuulla joksikin vielä paremmaksi kuin the honeymoon. Minä elän itse elämää onnen tilassa kaiken aikaa, mutta en sitä kiihkoksi nimittäisi. Rakastan sekä elämääni, työtäni että parisuhdettani.

    Minh,

    Taidan katsella MacGrawn perhettä eri tavoin kuin ne joita he ärsyttävät. En ole kertaakaan kuullut heidän pitävän omaa perhettään täydellisenä, mutta sen olen kuullut että he ovat tyytyväisiä. Dr Phil sanoo hyvin usein että hän ei tiedä onko hän oikeassa, eikä kenenkään tarvitse ottaa hänen mielipiteitään, jos on eri mieltä. Minään guruna en häntä pidä, ja olen useinkin eri mieltä, mutta postaukseen pistin asioita jotka allekirjoitan, koska koen ne itse noin. Kaikki tuossa ei ole Phililtä lainattua. Suuri osa on itse koettua ja ajateltua. Ajattelun pohjana on arkikokemus ja koulutukseeni kuuluvat kasvatustieteen ja psykologian luvut. Sanon tähän päälle samoin kuin Dr Phil: "I give you my opinion, but that doesn't mean that you have to substitute yours for mine." :D

    Perheet ovat erilaisia, parit ovat erilaisia ja ihmiset ovat erilaisia. On kuitenkin jännä huomata miten samanlaisia parisuhteiden ongelmat ovat kun ihmissuhdeterapeuttien arkistoihin pääsee tutustumaan.

    By Blogger Kops, at 1:41 PM  

  • Kerro heti kenen terapeutuin arkistoihin olet tunkeutunut?!?

    Mieleeni välähti kuva sinusta musta karhukoplamainen naamio päässäsi, taskulamppu ja sorkkarauta käsissäsi yrittämässä murtautua yön pimeydessä jonkun pahaa aavistamattoman terapeutin vastaanotolle. Hih...

    Ketä Dr. Phil ärsyttää ja ihastuttaa? Viittaan vain tämän päivän postaukseeni.

    Lopuksi. Olen samaa mieltä kanssasi kiihkosta ja siitä kestääkö se. Ehkäpä romanttisen rakkauden ihannointi voitaisiin jo pikkuhiljaa lopettaa tällä vuosituhannella?

    By Blogger Hahmo, at 2:02 PM  

  • Voi Hahmo, kun naurattaa, varsinkin tuo sorkkarauta!

    Aika monet terapeutit ovat kirjoittaneet kirjoja, joissa kertovat mitkä ongelmat ovat yleisiä parisuhteissa, ja tietenkin muissakin ihmisyyden kieputuksissa. Niiden lukemiseen ei tarvita sorkkarautaa.

    Se on ihan selvää että meistä jokainen on yksilö, mutta kun on paljon ihmisten kanssa tekemisissä, tulee myöskin selväksi että samat asiat ovat tyypillisiä monille. Viisas hyödyntää ne tiedot etukäteen ja pystyy vaikkapa ennakoimaan lapsensa murrosikäongelmia, yhden esimerkin mainitakseni.

    By Blogger Kops, at 7:09 AM  

  • Teoria puolikkaista, jotka täydentävät toisiaan tulee muuten ymmärtääkseni jo Platonilta alkaen. Aika vanhaa ajattelua siis. Mutta tuskin siinäkään mallissa ajatellaan, että kumpikin tuo 50 % suhteeseen, jolloin yhdessä se on sata. - Jos tämä toistensa täydentävyys maksimoitaisiin, silloinhan täysin erilaiset ihmiset muodostaisivat ihanneparin: kummallakin olisi vain niitä ominaisuuksia, joita toiselta puuttuu. Mutta jos ihmisiltä puuttuu yhdistäviä tekijöitä, puolikkaat eivät tarttuisi toisiinsa.

    Ehkä ajatus on vain sanoa, että yhdessä he muodostavat jotakin, mikä on enemmän kuin osiensa summa.

    By Blogger Tuomo Lindgren, at 8:51 AM  

  • En puutu kaikkeen tuohon syvälliseen. Itsekin seuraan Dr Philiä, joskus puhuu fiksuja, joskus menee amerikkalaiseen tapaan vähän yli.

    Hyvänä pidän tuota maanlaajuista laihdutusjuttua, minkä on saanut aikaiseksi. Suomalaiset ovat kauttaaltaan laihoja heihin verrattuna.

    En oikein tajua, kuinka yksityiset perheet kehtaavat revitellä ongelmiaan julkisesti, mutta sekin kuulunee kansan tapoihin.

    Se, mistä olen eniten kiinnostunut, on, että miltä kanavalta saatoit Dr Philiä nyt katsella? Eikös se ole tauolla??

    By Blogger Myy, at 8:58 AM  

  • Tuomo,
    Aivan totta, tykkään itsekin tuohon tapaan ajatella että puolisot täydentävät toisiaan. Ei se ole mikään vitsi että "jo muinaiset roomalaiset..." (tai kreikkalaiset), vaan jotkut asiat ovat ikuisesti ihmisille ominaisia, aina olleet ja aina tulevat olemaan kenties. Tarjoamasi näkökohdat ovat oikein hyviä.

    Väärä systeemi syntyy jos kaksi epäkypsää ihmistä muodostaa epäterveen liiton, missä molemmat ovat niin vajaita että antavat itsestään vain 50 %. (Oho, ettei nyt vaan kuulostanut pöljältä tämäKIN selitysyritelmäni:D)

    Myy,
    Ne perheet ovat kai niin epätoivoisia että turvautuvat Dr Philiin vaikka joutuvatkin julkisesti häpeämään. Ehkä jotkut kokevat Philin niin läheiseksi ja luotettavaksi että uskaltautuvat mukaan. Amerikkalainen mentaliteetti on osin erilainen kuin suomalainen; tuntuu vähän niinkuin kuuluvan asiaan julkinen synninpäästö. Laihdutusjuttu on ollut yllättävän kiinnostava sekin.

    Niin mistäkö katselen ohjelmaa? Hihii, On DVD:lle kerättyä katsomatonta ohjelmaa aika tavalla. Kuluneen kevään Philejä vieläkin tsiigailemme. Oprah Shown tallennamme myös ja katsomme sitten kun pääsemme sinne asti.

    By Blogger Kops, at 12:59 PM  

  • Ystävyys, toisen arvostus, huumori.
    Elämämme ei ole niin kuolemanvakavaa. Sadan vuoden päästä . . . you know. En voi mennä vannomaan Dr. Philissä, mutta monissa muissa sensaatio-ohjelmissa osallistujille maksetaan, ja onhan sekin jotain, että saa naamansa telkkaan. En usko, että esiintyminen Dr. Phil'ssä on amerikkalainen piirre. Eiköhän joku suomalainenkin ihastuisi nähdessään naamansa telkassa?

    By Anonymous sikuri, at 6:29 AM  

  • Sikuri,

    Julkisuudenkipeitä ihmisiä kai on aina. Dr Philin vieraista tulee vaan joskus mieleen että "hyvä ihme, miten ne kehtaavat"... Niin kova paikka monille että kyynelehtivätkin yleisön edessä.

    Kyllä elin mukana kun esimerkiksi yksi poika pelastettiin huumeitten käyttäjästä takaisin oman elämänsä haltijaksi. (Ei tietenkään yhdessä showssa.) Pelastustyössä mukana oli pojan perhe, Dr Phil ja erittäin hyvä huumeklinikka. Olisipa joku pelastanut siskonpoikanikin. Menetimme hänet toissavuonna. Siksi kunnioitan Dr Philiä että hän ottaa esiin ongelmia jotka koskettavat monia, Hän antaa arvokasta tietoa jota tavallisilla ihmisillä ei ole, ja käyttää usein asiantuntijoita eikä väitä tietävänsä kaikkea itse.

    Jos jollakulla on niin ylitsepääsemätön tuska ja ongelma, kuten oman lapsen huumeet, luulen että sellainen ei ajattele onko julkisuutta vai ei. kunhan saa apua.

    By Blogger Kops, at 5:13 PM  

  • Toki Dr. Phil on tehnyt hyviäkin juttuja mutta monesti hastattellessaan tai "auttaessaan" perheitä hän asettaa ihmiset tilanteisiin, joissa heidän omat toimintamallinsa ja mielipiteensä näyttävät ainoastaan vääriltä ja tuhoisilta ja Dr.Phil sanoo, ettei ole pakko ottaa hänen mielipidettään mutta jos ei ota niin hän ei voi auttaa enempää, koko juttu kuivuu sitten kasaan.
    Esim. sitä perhettä auttaessaan, mikä nyt keväällä oli ohjelmassa(toisella teinitytöllä pieni vauva) Dr. Phil laati sääntöjä teiniseurusteluun, joiden lmoitti olevan yleismaailmallisesti päteviä. Hyvin vanhoillisia ainakin suomalaisesta näkökulmasta ja varsinkin kun tytöllä oli jo vauva. Äiti ei usko ehkäisyyn teineillä mutta ei antaisi tytön seurustella. Tyttö laitettiin seinää vasten ja Dr.Phil haukkui poikaystävän pystyyn koska tämä oli high school-dropout. Minusta se oli ristiriitaista ja asetti tytölle kohtuuttomia paineita. Hän oli jo harrastanut seksiä ja tapaillut poikia ja halusi tehdä niin tulevaisuudessakin, mutta äiti ja Dr.Phil olivat sitä mieltä että hänen pitäisi elää kuin ei olisi koskaan poikia nähnytkään. Järkevintä olisi ollut puhua äidille, kuinka tyttö on jo harrastanut seksiä eikä häntä voi vahtia ja estää tekemästä sitä uudestaan. Tytölle olisi pitänyt hankkia ehkäisyä eikä laittaa häntä häpeämään itseään ja katumaan ja inhoamaan tekemisiään jotka oli jo tehty.
    -minh-

    By Anonymous minh, at 4:21 PM  

  • Minh,
    Olen seurannut tuon perheen vaiheita. Puhut järkeä, mutta tuohon liittyi tavattoman paljon muutakin kuin miltä se yleisölle näytti. Tyttö sai lapsen 14-vuotiaana ja joutui ottamaan aikuisen vastuuta yhdestä jos toisestakin asiasta. Dr Phil korosti sitä että hän ei silti ollut aikuinen eikä aikuisuuteen kannattanut mennä oikotietä ja jättää nuoruutta väliin.

    Phil on toiminut kauan perheterapeuttina joten hänellä on kokemusta ja näkemystä siitä mitkä oikeat vaarat ovat. Uskoin häntä kun hän sanoi että hänestä näytti että tyttö oli toistamassa entistä virhettään. En tarkoita teiniraskautta vaan seurustelemista vääränlaisen pojan kanssa vääristä motiiveista. Philillä on aina myös tilastot tukenaan ja todennäköisyyslasekelmat.

    Voin vakuuttaa oman ammattini nojalla että hyvin usein se mikä järjellä ajatellen tuntuu hyvätlä ratkaisulta, osoittautuukin tutkimusten valossa luuloksi. Uskoisin tietäväni miksi hän puhui niin pitkään ja niin ankarasti seksin vastaisesti ennen kuin ihan lopuksi sanoi että paras ratkaisu siinä tilanteessa on hoitaa tytölle ehkäisy. Olen itsekin tutustunut lukuisiin teinitutkimuksiin, joista käy ilmi että vanhempien suostumus nuoren tupakointiin, alkoholiin, ehkäisyyn jne. on nuoren päässä yhtäkuin rohkaisu. Tutkimukset ovat monesti osoittaneet että nuori on ottanut vanhempien suostumuksen "OK:na" ja joutunut elämäntyyliin johon ei muuten olisi joutunut. Yhdessä ruotsalaisessa tutkimuksessa oli alkoholisoituneita nuoria aikuisia joille oli yhteistä se että he olivat saaneet juoda kotona. Vanhemmat kuvittelivat että valvottu juominen olisi hyvä vaihtoehto sille että nuori juo salaa.

    Philin vanhempi poika Jay on tehnyt hyvää työtä high school nuorten keskuudessa kautta USA:n. Kyllä he minun mielestäni ovat oikealla asialla ja saavat hyvää aikaan. Ihmisten ohjaaminen ja auttaminen ei ole koskaan yleispätevää ja erehtymätöntä touhua. Showssa on vieraillut uhoavia Philiä vastustavia ihmisiä, jotka ovat esittäneet väitteitä yhdestä sun toisesta väärinkäytöksestä. Phil on nauhojen avulla todistanut että ei ole syypää siihen mistä nuo ihmiset ovat häntä syyttäneet. Kaikki käsittävät asiat omalla tavallaan. Se on kommunikoinnin arkipäivää. Huokaus.

    Totta kai saa olla eri mieltä. Ei siinä mitään. Mutta se että maallikot kritisoivat ammattilaista on aina vähän järkyttävää seurattavaa TV:ssä.

    By Blogger Rita, at 12:17 PM  

  • Tottahan sinä kirjoitat. Olet seurannut varmaan enemmän Dr. Philiä ja tätä nimenomaista perhettä kuin minä.
    Dr. Phil voisi välillä myöntää erehtyväisyytensäja hyväksyä muunkinlaiset tavat olla kuin omansa. Minusta vauvan saanut tyttö oli erittäin altis toistamaan virhettään, olen samaa mieltä, mutta se, että häntä kielletään tapaamasta tietynlaista poikaa tai harrastamasta seksiä, pistää varmasti rankan vastareaktion päälle tytössä.

    Ehkäisyasioissa olen eri mieltä. Jos vanhempien suostumus tupakointiin ja juomiseen on sama kuin rohkaisu, niin siinä on vielä järkeä, mutta jos nuori selvästikin on harrastanut seksiä niin on epätodennäköistä että hän siitä luopuisi kiellon vuoksi.Vaikka hän lupaisikin siitä luopua, niin vahinkoja voi aina sattua. Niihin pitäisi varautua vaikka luottamus olisikin kunnossa. Parasta on puhua asiasta paljon ja hankkia ehkäisyä. Tytöille ja pojille. Pelkkä kielto, mutta ei ehkäisy lisää varmasti teiniraskauksia jne.

    Sille 14-vuotiaana lapsen saaneelle tytölle pitäisi opettaa nimenomaan vastuunottoa, omien päätöksien jälkeen kannettavaa vastuuta. Tapailkoon poikaa; jos sitä ei kielletä, siitä tuskin kehkeytyy mitään romeo ja julia-tarinaa mutta jos poika on ehdottomasti nimetty pahaksi ja huonoksi, virheeksi jne, tyttö paljon todennäköisemmin ripustautuu tähän ja uskoo että he ovat luodut toisilleen.

    Perustelit kyllä hyvin juttusi, vaikka en olekaan vakuuttunut vielä Dr.Philin ja perheensä hienoudesta:D
    -minh-

    By Anonymous minh, at 10:49 AM  

Post a Comment

<< Home