Kops

Wednesday, March 08, 2006

RAUHOITTAMINEN

Yritin muistella kauan sitten näkemääni elokuvaa Hevoskuiskaaja jossa Robert Redford rauhoitti vikuroivia hevosia. Osaako kukaan kertoa tarkemmin? Oliko pääosassa olevaa hevosta hakattu vai mikä tausta kertomuksella oli? Kärsivällisellä asiantuntevalla työllä hevosesta tehtiin lopulta ihminen... öh, siis hevonen.

Tarua vai totta että villipedot voidaan rauhoittaa musiikilla?

Millä saa itkevän vauvan rauhoittumaan? Sitäpä eivät monet tuoreet vanhemmat tiedä, eivätkä happamatkaan, ei sen puoleen. Dr Phil Show’ssa vieraili asiantuntija joka näytti neljä konstia saada vastasyntynyt lopettamaan itkunsa. Yksi niistä oli ottaa vauva käteen ja tehdä SHHH-ääntä korvaan. Pikkuötökkä nukahti heti! Ja miksikö? No siksi että se oli kohdussa tottunut hitonmoiseen mekkalaan. Siellä kuuluu sydänääniä, sihinää, suhinaa, kohinaa ja rahinaa. Monet isät ja äidit luulevat että vauva tarvitsee hiljaisuutta ja hyssyttävät ihan vääriin suuntiin kun käskevät muita perheennjäseniä olemaan hiljaa.

Opetus: Käänny asiantuntijan puoleen. Säästät aikaa ja energiaa sen sijaan että etenisit yrityksen ja erehdyksen menetelmällä, tai sen sijaan että annat vastoinkäymisien lannistaa itsesi.

11 Comments:

  • Hevonen oli joutunut onnettomuuteen muistaakseni rekka-auton kanssa. Se oli ratsastuslenkillä pikkutytön kanssa. Tyttö putosi selästä ja satutti jalkansa. Jos muistan oikein samassa rytäkässä kuoli toinen pikkutyttö.

    Tässä elokuvassa Redford hoitaa hevosen lisäksi sen omistajia, tyttöä ja tämän äitiä onnettomuuden jättämistä psyykkisistä traumoista. Kaikki kolme paranevat samaan aikaan. Hieno elokuva, yksi lemppareistani.

    Näinhän se on usein elävässä elämässäkin, että eläimet heijastavat omistajiensa psyykkisiä ominaisuuksia ja lapset vanhempiensa. Tuloksiin päästään vain hoitamalla kaikkia osapuolia, ei pelkästään oireilevaa yksilöä.

    By Blogger Ajatusvirta, at 9:02 AM  

  • Noita vauvanhiljennyskonsteja, ja toimiviakin sellaisia, on yhtä paljon kuin on lapsiperheitä...

    Meillä oli silloin alkuun vauvan rauhoituskonstien kärkipäässä kantoliina. Se oli itselleni milteipä ainoa konsti hoitaa mussukkaa vähänkään pidempää aikaa, kun se yleensä oleili ruoka suussa koko ajan... Kääräisin lapsen liinaan, missä se sitten nukkui ja tuhisi pitkiäkin aikoja sitten tyytyväisenä. Lapsi liinassa saattoi samalla tehdä omiaan. Muistan vieläkin monta hetkeä kun lapsi liinassa säädin jotain kolvi, dremel tai näppis käsissä... Ei se herännyt edes dremelin jyrsintälaikkojen metelöintiin. :)

    By Anonymous osku, at 9:48 AM  

  • Kirja oli paljon parempi, loppu siinä oli pysäyttävä. Siis hevoskuiskaaja rauhoitti hevosen olemuksellaan, kuuntelemalla hevosen antamia viestejä ja asettumalla samalle tasolle hevosen kanssa.

    Näin lapsen kanssakin tehdään. Pieneen vauvaan tulee saada kontakti, itsellään tulee olla sisäinen rauha ja päästä samalle tasolle lapsen kanssa. Joidenkin lasten kanssa tämä on helpompaa, joidenkin vaikeampaa. On olemassa keinoja rauhoittaa lapsi, sivellä jalkapohjia tai niskaa. Keinuttaa, hyräillä, kietoa peiton sisään, niin että jalat ja kädet eivät ole valtoimenaan, pitää sylissä.

    Tärkein on miten sen teet, saatko yhteyden.

    Ei voi yleistää sitä, että yksi lapsi tarvitsee ääntä toinen hiljaisuutta. Ensimmäinen lapseni rakasti hiljaisuutta, toinen vaati ääniä, jotta tiesi, jonkun olevan läsnä. Lapset ovat yllättävän erilaisia.

    By Blogger ulkopuolinen, at 10:07 AM  

  • Hevoskuiskaaja

    Kaksi parasta ystävää, neljäntoista molemmat heräsivät aamulla varhain, vanhemmiltaan salaa. He toteuttivat unelmaansa, ratsastusta kuulaassa talviaamussa, auringonpaisteen aikaan.

    Tietä ylittäessä nauru katkesi yllättäen, rekka tuli lujaa, pillit huutaen. Hevoset pillastuivat, tytöt pelästyivät. Toinen liukastuu, epäonnistuu. Kuuluu metallinkirskuntaa, epätoivoisia hirnumisia, toinen tyttö kuolee hevosineen, toinen ystävyksistä menettää jalkansa ja hevonen loukkaantuu pahasti.

    Kuluu aikaa, leikkauksia. Tyttö vihaa hevostaan, syyttää tuota loukkaantumisesta. Hevonen vihaa elämää, omaa epäonnistumistaan. Vain äiti on sinnikäs, haluaa auttaa tytärtään, päästää hänet irti vihastaan ja pelostaan auttamalla hevosta, tytärtä ja siinä samalla itseään.

    Mutta kuinka tuota raivoisaa eläintä, hevosen irvikuvaa voi enää auttaa, se ei päästä lähelleen, likaisena, haisevana se korskahtelee.

    Äiti kaikkien kanssa riidellen ottaa tytön ja hevosen, matkustaa kauas hevoskuiskaajan luo. Tuo mies lähes suuttuu, lopettaa tuollainen eläin olisi pitänyt, minkälainen ihminen antaa toisen kärsiä. Taivutteluiden jälkeen hän aloittaa työnsä, tytär murjottaa, mutta pikkuhiljaa tuo mies kuiskauksillaan parantaa äidin, tyttären ja hevosen.

    He rakastuvat, mies ja äiti. Salaa kaikilta löytävät onnen, jota eivät tienneet olevankaan. Mutta hevoskuiskaaja tietää onnen olevan mahdotonta, hän ei halua rikkoa perhettä, joka tarvitsee toisiansa.

    Tulee aika, jolloin isä hakee äidin, tyttären ja hevosen. Tytär ja isä lähtee lentäen, äiti, hevoskuiskaajan vauva mahassaan hevosen kanssa ajaen myöhemmin, jos lähtee ollenkaan.

    Hevoskuiskaaja tekee päätöksensä. Eräällä ratsastuskerralla hän menee selvittämään villihevosten riitaa uhraen tietoisesti itsensä hevosten kavioihin. Näin tilanne oli ratkaistu, äiti itkien palaa kotiinsa, isä nöyränä ottaa vastaan äidin pieni vauva sylissään.

    Yhdessä he katsovat tyttärensä ja hevosen uutta ystävyyttä. Näin hevoskuiskaaja tarinan halusikin lopettaa.

    By Blogger ulkopuolinen, at 10:22 AM  

  • Meilläpäin vauva hiljeni yleensä niin että laitettiin tissi suuhun, ilman kummempia pohdiskeluja siitä "voiko sillä olla jo nälkä, sehän söi viisitoista minuuttia sitten, riittääköhän maito". Monet vauvat tykkäävät olla tissi suussa!

    Toivotaan että kakkosen kanssa toimii sama metodi, muutenhan joudun vielä takaisin koulunpenkille ;)

    By Blogger Katja, at 10:27 AM  

  • Hieno paikka tämä Blogistan, kun täältä saa vastauksia kysmyksiin, ja vaikka mitä tietoa. En olisi osannut odottaa ja toivoa noin ihanan perusteellista raporttia Hevoskuiskaajasta. Olen melkein liikuttunut.

    Vauvan rauhoitusmenetelmistä mainitsin vain sen jota en ollut itse tiennyt, eli voimakkaan SHHH-äänen suoraan korvaan. Muut konstit joita tekin kerrotte ovat tissi tai tutti suuhun, kapalointi, keinuttaminen. Ne pitää osasta oikealla tavalla, jo siitäkin syystä että vauvat ovat yksilöitä.

    Oli hauska nähdä miten se asiantuntijamies Dr Philissä otti vastasyntyneen käsiinsä, käsivarret ojennettuina suoraan eteenpäin, vauva pötkönä, kun hän näytti yhden tavan keinuttaa. Tulos oli vähän niinkuin voisitte kuvitella Kopsin keinuvan tuossa kuvassa riippumatossa edestakaisin. Röh röh.

    By Blogger Kops, at 1:03 PM  

  • Tykkäsin leffasta, mutta sen loppu oli iahn pielessä! Ei sen niin pitänyt mennä!

    Selitys hevoisen käytökseen onkin jo yllä.

    Kun Laps oli mahassa, kuuntelin aina musiikkia, yölläkin oli radio päällä ja hän oppi rauhoittumaan metelissä jo silloin. vauvana sitten, jos sai karjumiskohtauksen eikä tissi kelvannut, niin lönttäsin sen liinaan tai rintareppuun ja aloin imuroimaan. Vieläkin se nukahtaa, vaikka meillä olisi vieraita ja möykättäisiin aamuun asti. laps on itse sanonut, että onkivempi nukahtaa, kun kuulee ääniä. ja se musiikkijuttu pitää paikkansa: kun olin raskaana, kuuntelin iltaisin nukkumaanmennessä jazzia ja siihen se oppi nukahtamaan. Toimii edelleen, vaikka poika on 13v...
    -minh-

    By Anonymous minh, at 5:08 PM  

  • Rauhoittuminen lähtee järjestäen omasta rauhoittumisesta. Kun yksi joukossa rauhoittuu, rauhoittuminen leviää kuin paniikki.

    By Blogger olematon, at 6:29 PM  

  • Minh, ehkäpä leffoihin voi rakentaa mieleisensä lopun omassa mielikuvituksessa jos on tarpeeksi motivoitunut.

    Olematon, hyvin puhuttu. Väittäisin tuon toteutuvan ainakin jos se rauhallinen yksilö on vaikuttajayksilö, esimerkiksi hengellinen johtaja, opettaja, lauman johtajatyyppiä tms.

    By Blogger Kops, at 9:52 AM  

  • Minä opetin Sahanille hänen unilaulunsa ennen hänen syntymäänsä.

    Eräs temppu minkä opin vahingossa ja se toimi, oli että lasta kannattaa pitää pystyssä jos se valvoo ja sitä pukee. Teknisesti himpan verran vaikeampaa, mutta säästi korvaa.

    Lapsen kasvatuksessa on kaksi tärkeää taitetta.
    Kun lapsi pukee itse.
    Kun se ajaa itse partansa.

    By Anonymous Petja, at 7:40 PM  

  • Hah, Petja, verratonta kertomaa! Yksi tuttu vauvani VAATI aina päästä pystyasentoon. Hänen äitiään ei paljon naurattanut kun tuli käden rasitusvamma.

    Mainitsemasi tärkeät taitteet kasvatuksessa kertovat juuri siitä mikä kasvatuksen tavoite on; se että lapset tekisivät kaiken itse. Toivottavasti Sahan on poika. Muussa tapauksessa tuo parranajoviittaus on aika erikoinen.

    By Blogger Kops, at 6:05 AM  

Post a Comment

<< Home