Kops

Tuesday, February 21, 2006

KUOLEMANJÄLKEINEN ELÄMÄ

Arkiterapeutti Kopsille tuli pyyntö lausua lohdutuksen sanoja ystävälle joka saa huomenna tiedon onko hänellä sellainen syöpä jota ei voida poistaa, Pakostakin kuolemanpelko valtaa ajatukset, vaikka on hyvin mahdollista että se ei edes ole syöpää.

Ystäväni kysyi meilissään: “Miten sinä suhtaudut kuolemaan?”

Tässä pätkä vastauksestani:

“Minulla on sellainen toive että kuolemanjälkeinen elämä on jotain ihanaa, ja meille annetaan mahdollisuus uuteen elämään, joko maan päällä tai jossain edistyneemmässä paikassa ja olomuodossa. Olen ollut sitä mieltä jo pari kolme vuotta. Aikaisemmin en välittänyt ajatella mitään uskonasioita, enkä vieläkään välitä uskonnoista.”

Blogini lukijat, miten suhtaudutte kuolemaan? Onko tarjota lohdun sanoja? Ystäväni lukee tätä blogia, ja odottelee vastauksia.

9 Comments:

  • Minäkään en ole uskonnollinen ihminen, mutta uskon kyllä syvästi henkisyyteen.

    Uskon, että ruumis on kuin vaatekerta. Kun se on palvellut loppuun, se laitetaan takaisin luonnolliseen kiertoon ja varsinainen ihminen, joka on meidän silmillemme toistaiseksi vielä näkymätön, jatkaa matkaansa eteenpäin hyvillä mielin, saaden käyttöönsä uuden entistä ehomman vaatekerran.

    Uskon vakaasti siihen, että fyysinen olomuoto on vain väliaikainen ja varsinainen elämämme on hengessä. Tässä maailmassa ja tässä ruumiissa meillä on omat läksymme opeteltavina, joten ei ole tarkoituksenmukaista ymmärtää muita kuin fyysistä maailmaa, vaikkakin se on vain hyvin pieni osa oikeaa olemustamme.

    By Blogger Ajatusvirta, at 1:08 PM  

  • Minä ajattelen niin, että kuoleman jälkeen on vain yksinkertaisesti tyhjyys. Ikuinen uni. Olemassaolo vain lakkaa.

    Tämä ajatus ahdistaa minua joskus. Haluaisin kovasti uskoa johonkin kuolemanjälkeiseen todellisuuteen tai elämään jossakin muodossa, mutta ei kukko käskien taida uskoa. Olisinpa väärässä kuoleman suhteen.

    Ymmärrän myös, että nämä sanat eivät välttämättä ole kovin lohduttavia ystävällesi, mutta sanoinpa nyt kuitenkin miten itse näen elämän ja sen päättymisen.

    By Anonymous antti, at 1:21 PM  

  • Mitä ahdistavaa siinä on?

    Ymmärrän jatkuvuuden halun kyllä toisten kohdalla. Lähimmäisistään ei haluaisi luopua.

    Omalta kohdalta en, koska en oikein tajua kuka siinä häviää ja miten.

    By Anonymous tommi, at 5:52 PM  

  • Ajatusvirta, minäkin olen taipuvainen uskomaan että joku henki jää kun body kuolee. Antti ja Tommi, jos kuolema on loppu ja tietoisuus loppuu - toivon että niin ei ole, mutta eihän se minua itseäni tietenkään mitenkään hetkauttaisi. Jälkeenjääville omaisille tietenkin suru.

    Tommi, luulin pääseväni tuosta nimestäsi Tommipommiin (missä kävinkin jo tänään), mutta se veikin minut Lentävään juustoon, missä en hetkeen osannut suunnistaa; tuttu maisema, mutta odottamatta uusi postaus. Luulin hetken että olit muuttanut!

    Nyt kone kiinni tältä päivältä. Mietittekö muuten koskaan kuka meistä sammuttaa virran yöllä kun nukahdamme, ja missä meidän henkemme on sen ajan kun olemme tiedottomia? Minulla on kyllä ihan turvallinen ja luottavainen olo. Menen aikaisin nukkumaan ja herään aamulla aikaisin blogeja lukemaan.

    By Blogger Kops, at 6:20 PM  

  • Nukkumattihan se, joka illalla tulee käymään. Missä muualla virta olisi kuin unihiekan tilalla säkissä? Onkohan se sitten joka aamu aina uutta virtaa...?

    Kuolemasta kuitenkin: se on osa elämää. Sanotaanhan, että ainoastaan kaksi asiaa on pakko: syntyä ja kuolla. Kuolemaa voi pelätä, koska siitä ei puhuta, se yritetään peittää ja tehdä salaperäiseksi. Mystifioida. Minusta se on kuitenkin luonnollinen jatke elämälle, joka kuoleman jälkeen jatkuu jossain muussa muodossa, vaikka sitten olemattomuutena. Helpointa olisi, jos kaikki voisivat hyväksyä ajatuksen omasta kuolemastaan. Se kun kuitenkin tapahtuu joskus, eikä ajankohtaa yleensä voi ennustaa.

    By Blogger elvenroot, at 7:35 PM  

  • Uskomaan sellaiseen ikuiseen elämään johon laestadiolainen mummoni minut yritti saada lapsena uskomaan, en kyllä usko. Harpunsoitot ja kultaiset kaupungit ja ihana olo Jeesuksen morsiamena!
    Riippuu vähän mielentiloistani, mutta enimmäkseen toivon, että kun elimistöni lakkaa toimimasta toivon sen olevan totaalinen loppu olemassaololleni. En todellakaan halua elää missään ikuisessa mielikuvitusparatiisissa tai -helvetissä. Jos sielu tosiaan on energiaa joka irtoaa ruumiin kahleista sen tietoisuuden tilaa en pysty oikein kuvittelemaan. Tuskin sielu "ajattelee ja tiedostaa" niillä mekanismeilla joilla ihminen. En ole mielestäni niin hyvä, tai niin paha ihminen
    että "ansaitsisin" ikuisen elämän kuoleman jälkeen. Eri asia on sitten minkä roolin maailmankaikkeuden järjetelmä on ihmiselle suunnnitellut.
    Rakkaistaan on tietysti aina vaikea erota lopullisesti, mutta muuten yritän opetella "kuolemaan" oikein joka hetki pelkäämättä, sillä edessähän se on joka tapauksessa.
    Terveisiä matkaltani!

    By Blogger Leonoora, at 7:36 PM  

  • Vielä: Paras tuki ja turva vaikeassa elämäntilanteessa on tietysti avoin ja rehellinen vuorovaikutus läheisten ihmisten kanssa. Parhaimassa tapauksessa muuta tukea ei tarvita. Itselläni on kyllä suora yhteys hätätilanteissa myös ns. "yläkerran" ihmisen poikaan. Häneen voi ottaa yhteyttä missä ja milloin vain, ja aina kun kaikki muut tukiverkot pettävät.

    By Blogger Leonoora, at 9:26 PM  

  • Olen pohtinut aika paljon kuolemaan ja elämään liittyyviä asioita, koska ne kiinnostavat minua.

    Thich Nhat Hanhin kirja Ei kuolemaa ei pelkoa on tullut minulle tärkeäksi ja suosittelen sitä muillekin luettavaksi.

    Kuolema merkitsee useimpien käsitysten mukaan sitä, että oltuasi hetken jotain katoat sitten tyhjyyteen, lakkaat olemasta. Olemassaolosi kestää vain hetken syntymän ja kuoleman välillä.

    Kukaan ei kuitenkaan synny tyhjästä. Kysymyksen "Missä olen kuoltuani?" sijaan voisi esittää kysymyksen "Missä olin ennen syntymääni?"

    Syntymä on hetki, jolloin ilmennymme. Kuolema on taas hetki, jolloin nykyinen ilmentymämme katoaa.

    Kuoltuamme emme siis katoa tyhjyyteen, vaan ainoastaan ruumiimme lakkaa olemasta. Ei ole siis olemassa varsinaista kuolemaa, koska kaikelle on aina jatkumo. Pilvi on valtameren, joen ja auringon jatkumo, samoin kuin sade on pilven jatkumo. Kuoltuamme jatkamme elämäämme ystävissämme ja lapsissamme.

    By Anonymous viuhti, at 10:17 PM  

  • Kirjoitan mielelläsi ystävällesi aiheesta, sinullekin tähän blogiin.

    Mutta koen aiheen sen verran tärkeäksi, että minun pitää muotoilla sanani tarkemmin, yritän löytää lähiaikoina rauhallista aikaa miettiä asiaa. Ehkä teen niin, että kommentoin nyt tämän verran ja käsittelen kuolemaa omassa blogissani tarkemmin.

    Tärkeintä kuitenkin on tutkiskella omaa uskomustaan kuolemaan, miettiä mikä on opittua, pelättyä ja mikä tuntuu oikealta. Sillä se on kysymys, johon ei ole oikeaa vastausta vaan jokaisen meidän tulee käsittää oma vastauksensa. Tietysti voimme seurata toisen mielipidettä, tutkia aihetta, jolloin voimme kuunnella itseämme miettien samalla, mikä on meidän oma ajatus.

    Syöpä pysäyttää meidät, se asettaa kaiken elämässämme vaakaviivalle ja se pelästyttää. Kuitenkin juuri sillä hetkellä on saatava rauha siitä, että tiemme on oikea, jaksamme hoitomme ja pärjäämme tässä ja nyt. Tähän löytyy hyvä sivusto osoitteesta http://petrafoundation.com/finnish/
    Olen keskustellut Petran isän kanssa hyvin paljon ja hän osaa antaa ystävällesi paljon tukea.

    By Blogger ulkopuolinen, at 1:47 PM  

Post a Comment

<< Home