Kops

Saturday, February 18, 2006

KULMAKUNNAN KOIRAT JA KISSA

Kirjoitustyön vastapainoksi tein eilen kävelylenkin. Brr, tuulesta ja pakkasesta johtuen lyhyen, mutta piristävän. On se hyvä että on tullut sen verran luetuksi että on päässyt sisätöihin.

Kohtasin kierroksellani pari tuttua koiraa. (Ja niiden omistajat.) Tummaan corgiin tutustuin ekaa kertaa kun se jäi minua odottamaan erääseen tienristeykseen eikä päästänyt omistajaansa jatkamaan ulkoiluttamistaan ennen kuin olin ehtinyt kohdalle silittämään, taputtamaan ja rapsuttamaan. Eilen tapasin samaisen pötkökoiran ja isäntänsä. Toinen entuudestaan tuttu luontokappale, valkoinen labrador, yritti taas niin innokkaasti vetää hanskat käsistäni, että piilotin kädet selän taakse. Pitää seuraavalla kerralla ottaa joku vanha rukkanen taskuun jos ne ovat niin toivottua valuuttaa koiramaailmassa.

Kävelin ja juoksin eteenpäin tuulessa. Yhden omakotitalon nurkalta kuului maukunaa, ja esiin tuli mitä kaunein ruskea persialaiskissa. Ei tainnut olla elementissään lumen keskellä. Se tuli jalkojani kiertämään ja puskemaan. Silittelin kissaa ja kyselin oliko se vahingossa joutunut ulos lukituksi. Sinne se jäi kissamaiseen tapaan tuijottamaan perääni kun kävelin pois.

Olin vajaassa puolessa tunnissa saanut virkistystä ja kivoja kokemuksia kulmakunnan koirista ja kissasta. Lastun aihekin sieltä löytyi, kuten huomaatte. Toivottavasti piditte.

3 Comments:

  • Varmaan helpompi jos näpäyttää ton uuen blogin linkin tuohon... ette tarvi hypätä yhen kautta toiseen. =)

    -Titta-

    By Anonymous Titta, at 1:24 PM  

  • Äh, kävin ottamassa uuden blogin linkin ja sijoitin sen vanhan Unenvarjon tilalle, mutta nyt kun testasin, linkki vei minut vanhaan Unenvarjoon. Olkoon nyt tältä päivältä. Pistän etsintäkuulutuksen jos kadotan sinut kokonaan.

    By Blogger Kops, at 2:30 PM  

  • Vanhan blogini kautta nyt ainakin pääset sinne uuteen. =D

    By Anonymous Titta, at 5:30 PM  

Post a Comment

<< Home