Kops

Wednesday, February 22, 2006

KOPS JA JEHOVANTODISTAJAT

Kaikkihan me olemme tainneet kohdata Jehovantodistajia kotiovella tai kadulla. Arkiterapeutti Kops ei ole poikkeus. Tulinpa kopauttaneeksi paria todistajaa kerran pehmustetulla kepilläni, jonka yksi käyttötarkoitus on herätellä pois höpsismistä. Ei silti että se aina tehoaisi.

Kävelin yhteen tapaamiseen musiikki korvalapuissa kun kaksi vastaantulevaa miestä pysäytti minut. Pienessä kiireessä riisuin vain toisen korvalapun. Puoli musiikkia soi toisesta korvasta sisään, kun toisella korvalla puhuin heppujen kanssa. He olivat värittömän oloisia beigevärisissä takeissaan, hillittyjä, oikein miellyttäviä minun mielestäni, eivät ollenkaan sellaisia perinteisiä kaikkien kammoksumia moralisteja joista usein kuulee. Jommallakummalla tai molemmilla oli salkku.

Jotenkin tilanne kääntyi sellaiseksi että Kops alkoi haastatella heitä uskonasioista, tiedonhaluinen kun on. Toinen oikein intoutui asiastaan ja puuskahti: "Kun ihmiset eivät usko!" Sitten hän jatkoi antaumuksella: "Mutta kyllä ihmiset sitten uskovat kun kaikki vuodenajat alkavat tulla yhtäaikaa!"

Arkiterapeutti Kops lausui epäröiden: "Tuota, en uskonasioista paljon ymmärrä, mutta olen käsittänyt uskon sillä tavalla että jos uskoo, uskoo nimenomaan huolimatta siitä että fysikaalisen maailman tieteellisiä todisteita ei ole. Muutenhan kaikki uskoisivat kun siis todisteiden valossa tietäisivät."

Katsoin kelloa ja totesin että pitää lähteä, vaikka olisin mielelläni jatkanut juttua. Kiitin saamistani Vartiotorneista ja jätin kaksi äärettömän hämmentyneen ja mietteliään näköistä Jehovan todistajaa taakseni.

3 Comments:

  • Siinäpä se, Kopa. Kun ne minun jehovantodistajani silloin sanoivat, että ei kyse ole uskosta, vaan siitä, että ihmiset "ona saatava tajuamaan Jumala ja Hänet voi perustella loogisesti ja tieteellisesti." Sekös mua suututti. Sanoin, että älä pilaa ihmisten uskoa perusteluillasi, usko on nimenomaan sitä, että uskoo, vaikka ei ole todisteita kuin omassa päässään. Tieteellä ei ole asian kanssa mitään tekemistä, eikä logiikalla, eikä muuten tarvitsekaan olla.
    Heille ei kelvannut se, että ihminen eläisi esim. Raamatun mukaan vaan ainoa mahdollisuus on heidän antamansa kaste(mutta taivas on silti ollut täynnä jo ajat sitten, että ehkä se takaa jonkun semi-kiirastuli-tyyppisen jutun sitten)ja nimenomaan jehovantodistajille kuuluva sanan levittäminen. Heiudän täytyy, siis on pakko kiertää ihmisten ovilla piinaamassa ja häiritsemässä. Jos ne olisi mulla olleet ajattelevia ja keskustelevia ihmisiä, niin en olisi pimahtanut ja laittanut luuta kurkkuun molemmille, mutta ei heitä kiinnostanut muu, kuin tukkia minun suuni vartiotornisitaateilla...:(
    -minh-

    By Anonymous minh, at 8:49 AM  

  • Koin nuo todistajat miellyttäviksi, ja heidän jälkeensä kerran juttelin yhden miellyttävän tuntuisen vanhemman Jehovantodistajamiehen kanssa kadulla, sekä ihan mukavan vanhan naisen kanssa joka tuli juttelemaan kun seisoin pysäkillä, mutta muistan menneisyydestä ovelleni ilmestyneet vanha nainen/nuori tyttö parin, joista jäi paha maku suuhun vuosiksi. Sanoin että kiitos, luen tenttiin enkä välitä kuulla uskonnosta, johon se tyttö jostain korkeuksista nenänvartta pitkin tiukkasi "Eikö tulevaisuus kiinnosta?". Sanoin happamasti "Nykyisyys eli opinnot kiinnostaa" ja vetäisin oven vihaisena kiinni. Pam! (Phtyi!)

    By Blogger Kops, at 11:09 AM  

  • Joskus jaksoi tapella jehovienkin kanssa ovella, mutta ei enää nykyään. He käyvät aina kun muutetaan tasan kerran. Silloin jompi kumpi meistä toteaa:"Ei kiitos, eikä toistamiseen tarvi tulla." Se riittää usein pitämään organisoidut talojen kiertäjät pois. Joskus harvoin ovat sitten ohi kulkiessaan ovikelloa napauttaneet, kun ovat esim. naapurissa olleet kutsutulla käynnillä. Huvinsa kullakin, sanoo äijä, joka kyllä teki kaikenlaista kadulla saarnaamiseenkin liittyvää nuorena...

    By Anonymous Teme, at 5:32 PM  

Post a Comment

<< Home