Kops

Tuesday, January 24, 2006

VAHINGONILO

Mietin tuota vahingoilo eli Schadenfreude ilmiötä omassa elämässäni ja totesin että sitä ei juurikaan löydy. Ystäväpiiristäni ovat karsiutuneet pois hapannaamat, lällättäjät, negatiiviset ja ilkeät tyypit jos niitä on jossain vaiheessa ollut pyrkimässä läheisempään kontaktiin. Jo lapsena katsoin oudoksuen sukulaisia jotka nauroivat hähättäen sellaisille TV-ohjelmille, joissa "joku sai opetuksen".

Yritän muistella lapsuuden kouluaikoja. Luulen muistavani että vahingonilo kuului enemmän poikien kuin tyttöjen käyttäytymiseen mutta mitään yksittäistä tapausta ei tule mieleen. Sitä en lähde arvailemaan oliko synnynnäistä vai opittua käyttäytymistä, ja oliko sisäistä vai ainoastaan kaveriipiiriin kuuluvaa ulkonaista esittämistä.

Kateus lienee jotain sukua vahingonilolle, eikä kostonhimokaan ole kaukana. Miten kauhean raskasta elämä on jos joutuu koulussa, työssä tai yksityiselämässä tekemisiin noiden kanssa. Miten tappavaa se onkaan ihmiselle jota nuo tuntemukset jäytävät?

Lähden kevyellä mielellä töihin. Miten yleistä työilo on suomalaisessa yhteiskunnassa? Olenko outo lintu kun koen työniloa ja intoa joka päivä?

5 Comments:

  • Voi kamala, tunnetko työniloa ihan joka päivä! Kyllä nyt olen katkera. Toivottavasti edes työmatkasi on kamalan pitkä ja vaivalloinen - se olisi sinulle ihan oikein!

    Ihan vakavasti puhuen kyllä kateus ja vahingonilo taitavat olla aika yleinen vaiva tässä lapsesta asti murjottujen maassa. Hassu juttu, ihminen vetää puoleensa samantyyppisiä ihmisiä kuin itse on. Aikaisemmin seurustelin paljonkin kateellisten ja vahingoniloisten ihmisten kanssa. Sen jälkeen kun tajusin, mitä hallaa nuo tunteet tekevät itselleni, ovat nuo ihmisetkin hävinneet elämästäni. Tai voihan olla, että ympärilläni elävillä ihmisillä on vieläkin noita tunteita, mutta he eivät vain saa tilaisuutta toteuttaa niitä minun läsnäollessani. Jos joku joskus yrittää, levitän silmäni suuriksi ympyröiksi ja kysyn viattomalla äänellä: miksi. Se tehoaa aina. Kukaan ei viitsi alkaa selittää miksi on kateellinen toiselle. Heh-heh.

    By Blogger Ajatusvirta, at 9:19 AM  

  • Hei.
    Luin juttusi ja vedin omasta puolestani "rantin" blogillani vahingonilosta. Rupesi suututtamaan. Päästin höyryjä. Kiitos terapeutti Kops.

    By Anonymous Maria, at 11:00 AM  

  • "Vahingonilo on paras ilo" sanotaan. Tunnen itseni huonoksi ihmiseksi, mutta minusta tuo on kyllä osin ihan totta. En mahda sille mitään, mutta jos joku esim. pyllähtää kadulla pyllylleen, niin hauskaltahan se näyttää. Olen itsekin pyllähtänyt kadulla enkä ole pahastunut, kun kaverini ovat nauraneet minulle. Toki tällaisissa tilanteissa pitää aina katsoa, "kävikö pahasti?", sitten voi nauraa. Olen kai paha ihminen.

    By Blogger Antti, at 11:55 AM  

  • Pohdiskelen onko joku jo valmiiksi syntyessään kateellinen ja vahingoniloon taipuvainen. Lapsia tarkkaillessa nimittäin huomaa eroa. Voi yrittää kasvattaa ja kasvaa.

    Antin esimerkki tuntuu minusta enemmän siltä mille ihminen nauraa huumorintajunsa mukaan. Joihinkin tilannekomiikka puree paremmin kuin sanailu, tai ehkä molemmat. En usko että ole missään määrin pahis. Olen saanut käsityksen että olet hyvis.

    Eihän tuossa sille naureta että "hyvä kun sattui, se oli sille oikein", vaan sille kun humpsahti niin hauskasti.

    By Blogger Kops, at 2:03 PM  

  • On selkeästi olemassa kahdenlaista vahingoniloa, sellaista hyväntahtoista ja sitten kateellista pahantahtoista. Hyväntahtoinen menee huumorin piikkiin, mutta pahantahtoinen on kai asia erikseen.

    Jostain syystä minulle tulee vahingonilo-sanasta mieleen vain tuollainen hyväntahtoinen hupailu.

    By Blogger Antti, at 2:12 PM  

Post a Comment

<< Home