Kops

Saturday, January 21, 2006

SATUJEN MERKITYKSESTÄ

Usein kun tulee puhetta pikkulasten kasvatuksesta puhutaan vain fyysisestä puolesta, lasten ulkoiluttamisesta, syöttämisestä ynnä muusta sellaisesta. Ei ihme koska se on jo kokopäivähommaa. Kaikki eivät edes tule ajatelleeksi henkistä kehitystä.

Ne vanhemmat jotka itse ovat lukuihmisiä pitävät varmaan itsestään selvyytenä hankkia lapselle sopivaa luettavaa mahdollisimman varhain eivätkä vain pistä satuvideoita pyörimään. Enpä ketään kyllä siitäkään moiti. Pakko saada hengähdyshetki aina välillä.

Lapsen henkisen kehityksen kannalta on äärimmäisen antoisaa jos hänelle luetaan. Sadut ja kertomukset opettavat hyvän ja pahan eroa. Mielikuvitus kehittyy kun ei saa valmiina animaatioita vaan kuvat kehittyvät omassa mielessä. Lapsi tuumailee, muistelee ja pohdiskelee tarinoiden henkilöitä, tapahtumia ja opetuksia. Ehkä niissä piilee avaimet tuleviin ongelmanratkaisutaitoihin. Itse luin lapsena paljon satuja ja vuosikaudet Aku Ankkaa. Olen hyvin innostunut ongelmanratkaisuista omalla alallani ja taitava siinä. Mahtaisiko olla yhteys? Juontavatko taitoni juurensa Ankkalinnasta?

Suomessa kaikilla lapsilla on mahdollisuus lukea koska on koulut ja kirjastot. Joka puolella maapalloa ei ole. Sivulinkistäni Hungersite pääset klikkailemaan ilmaiseksi apua muutamaan kohteeseen, joista yksi on lasten lukukampanja. Firmat maksavat tuotoistaan prosentit kun saavat mainostaa noilla sivuilla. Kutakin kohdetta voi klikata vain kerran päivässä; apua nälkäisille, sairaille lapsille, hylätyille eläimille jne.

(Rita Maestrassa on tänään puhetta pikkulasten hoidosta.)

2 Comments:

  • On muuten lasten kannalta mielenkiintoista kertoa myös itsekeksittyjä tarinoita. Meillä on iltasatuna (6-v pojalle ja 8-v tytölle) ollut jo pitkään tarina kahdesta hiirilapsesta. Ensinnä heidän kylänsä kimppuun hyökkäsivät kissat ja sen jälkeen kun hiiret pääsivät takaisin palaamaan kyläänsä, siellä alkoi riehumaan kulkutauti. (Kylästä suurin osa tuhottu kissojen jäljiltä.) Tarujen perusteella lapset karkasivat vuoristoon etsimään "taikuria". Nyt ollaan jo kohta taas kotimaisemissa parantajan kanssa... mutta monta seikkailua on koettu ja tarina vain jatkuu. Monta kertaa on kuulunut:"Joko se loppuu?", mutta aina on haluttu kuulla lisää.

    Ja nuorempi 3-v on myös halunnut kuulla isin kertomia tarionoita. Lyhyttä jännitystä, aivan erilaista kuin luettu. (ja mikä isän kannalta mukavampaa kuin sulkea silmät, kadota mielikuvitusmaailmaan ja kertoa...) Luetullakin kyllä on paikkansa, mutta sitä varsinkin vanhin harrastaa itsekseen välillä liiankin kanssa. ;)

    Ehkäpä tarinat joskus siirtyvät paperille - tai sitten eivät. Paperi muuttaa dynaamisen, elävän tarinan kiinteäksi, kiveen hakatuksi harmaaksi tarinaksi.

    By Anonymous Teme, at 1:51 PM  

  • Kuulostaa todella mukavalta ja opettavaiselta. Mikä ilo kun vanhemmat ovat lastensa kanssa noin antaumuksella!

    By Blogger Kops, at 4:44 PM  

Post a Comment

<< Home