Kops

Saturday, January 28, 2006

NOT IN MY BACKYARD

Blogeissa Vammaisen vartalon kuvat ja Viistolla pinnalla viitattiin ilmiöön jossa ihmiset eivät halua omaan asuinympäristöönsä esimerkiksi kehitysvammaisia, vaan esittävät että näille etsittäisiin joku sopivampi paikka. Not in my backyard eli nimby on yleismaailmallinen ilmiö.

Eikö jo kohta olisi aika kaikkien ihmisten tulla toimeen keskenään? Saako julkisilla paikoilla kulkea vain vammattomia, valkoihoisia, heteroita, jotta ei häirittäisi näiden niin sanottujen normaalien ihmisten sielunelämää? Teoriassa syrjintä on kiellettyä eikä se ole oikein, mutta käytännössä erilaisuutta kavahdetaan ja vierastetaan. Se halutaan lakaista maton alle tai moukkamaisesti tuijottaa ja osoitella.

Ollanhan tottakai päästy pitkälle niistä ajoista kun mielenterveyspotilaita ja vammaisia paheksuttiin ja homoja pidettiin rikollisina, mutta kyllä valistusta ja totuttelua vielä kipeästi kaivataan. Jos ihmiseltä puuttuu joku aisti tai raaja, onhan hän silti ihminen, ja saattaa yhden vajavaisuuden korvata moninkertaisesti jollain muulla ominaisuudellaan. Meistä harva on täydellinen. En kiellä ketään olemasta minun lähimmäiseni jos häneltä puuttuu liikuntakyky tai keuhko, mutta jos puuttuu sydän, myötätunto ja ymmärrys, en halua hänen seuraansa.

Rita Maestra kirjoittaa varmaan vielä Suomessa asuvista ulkomaalaisista ystävistään ja heidän jälkeläisistään, ja niistä ennakkoluuloista joita muunmaalaisiin ja eri rotuisiin kohdistuu.

4 Comments:

  • Kiitos hyvästä jutustasi! Taidankin päivittää bloggaukseni ja liittää siihen linkin myös tänne. Jos joku muukin intoutuu kirjoittamaan aiheesta, otan mieluusti linkkivinkkejä lisääkin!

    By Blogger Kaura, at 5:47 PM  

  • Tervetuloa meidän takapihalle. Tai saman tien voi tulla jopa naapuriin. On sitä niin monenlaista tullut nähtyä, että enää ei yksikään taida hetkauttaa. Tietenkin olisi kiva, jos osaisi käyttäytyä ainakin yöllä kohtuullisen hiljaa... ja useimmiten muistaisi, että vessa ei ole hississä.

    Mutta joo. Kyllä risoo asenna, että "nuo ja nämä ovat sellaisia, etten halua heitä tänne asumaan". Joskus istunut kohtuullisen isossa tilaisuudessa, jossa olen ainoa valkolainen - loput romaneita. Ja ihan samanlaisia ihmisiä ovat kuin me valkolaiset. Kansan historia jotain muuta, mutta ihmisiä kuitenkin.

    By Anonymous Teme, at 8:12 PM  

  • Allekirjoitan esitetyn ihmettelyn.

    Mutta tuo nimby-ilmiö on mainio esimerkki stereotypioista ja ennakkoluuloista. Eikös ole lystikkään ristiriitaista, että joku on tolkuttoman suvaitsematon, hapannaamainen tylsimys, joka samalla on sitä mieltä että joku yhtälailla (tai vähemmän) vajaakuntoinen tyyppi asuisi naapurissa?

    Meidän talo on aivan mahtava. Ei ole koskaan ollut näin mukavia naapureita, ja joukossa on kuitenkin vaikka mitä ihme hiihtäjää -- heterogeenistä sakkia kaikin puolin.

    By Anonymous Osku, at 10:38 PM  

  • Muistan, kun olin ala-asteella koulussani oli kehitysvammaluokka, lapset reagoivat heihin kummaksuen ja osa vältti, osa tuijotti ja osa ylimielisesti. Muistan, kun joku heistä joskus tuli juttelemaan olin vaivaantunut, ei minua oltu opetettu keskustelemaan heidän kanssaan. Näin jälkeenpäin olisin toivonut, jonkun aikuisen tulevan auttamaan minua, jotta suhtautumiseni olisi muuttunut luontevaksi. Samoin alueellemme muutti musta mies, en koskaan ollut nähnyt moista ja tuijotin ihmistä kummissani, minua kiellettiin tekemästä niin, onneksi myöhemmin naapuriin muutti eräs musta ikäiseni tyttö ja leikkimme toimi hyvin vaikka yhteistä kieltä meillä ei ollutkaan. Tytön äiti näki kiinnostukseni ja ohjasi meidän leikkejä.

    Niin meidän aikuisten tulisi lapsiamme ohjata, luontevasti uusiin tilanteisiin, sillä me valitettavasti olemme lapsuuden oppimien tapojen vankeja ja peilaamme käyttäytymistämme lapsena oppimien mallien mukaan. Valitettavasti lapsen mieli on vahingoittuva ja toisen rasismisuus erilaisuutta kohtaan tarttuu puhtaaseen mieleen ja toistamme nähtyjä asioitamme aikuisenakin, mikäli meitä ei ole ohjattu toiseen suuntaan.

    Siksi aina toivon, että me vanhemmat muistaisimme opettaa myös suvaitsevaisuutta omien tapojemme ja oppiemme mukaan lapsillemme.

    Valitettavasti maailmassamme on rasistisuutta varmasti aina, se on sielumme heikkous, kun vahvistamme itseämme torjuen toisen heikkouden. Mutta kun tutustuu esimerkiksi downin sydroomaa sairastavien elämään, he monesti ovat onnellisempia mieleltään kuin me normaalit. Tai kun keskustelee halvaantuneen ihmisen kanssa, joka on sinut itsensä kanssa hän ymmärtää elämää aivan toisella tavalla kuin me.

    By Blogger ulkopuolinen, at 12:38 AM  

Post a Comment

<< Home